Toissailtana nautin kovasti paikkuriajosta, miellyttävä keli, aikatualut pitivät ja kaikki oli mukavasti. Tuntui, että aikanaan pääsen kotiin, olnhan ollut miehestäni monta päivää erossa ja sinä iltana näkisin hänet jälleen.
Mutta, toiseksi viimeisellä kierroksella kohti Vehmaista, Itsenäisyydenkadulla ajellessani huomasin pysäkin vierellä hirmmuisen lauman ulkomaan eläviä. Ajattelin heidän pyrkivän johonkin ravintolaan, mutta pysäyttäessäni bussin päästääkseni ihmisiä ulos, koko tuo lauma hyökkäsi kimppuuni ja kohta olikin kyydissäni 112 ihmistä! Olihan se oma projektinsa päästää jokaisella pysäkillä henkilöitä ulos, kun joka kerran täytyi puoli bussillista väkeä ensin mennä ulos, ennenkuin saatiin se oikea ulospyrkijä pysäkilleen. Ja aikaa kului….
Kuitenkin juuri ja juuri aikataulussa pääsimme viimeiselle siivulle kohti Kalkkua, kun sitten Keskustorilta jo hieman myöhässä lahtiessäni eräs vanhus heilutteli kaukana keppiänsä pyytäen odottamaan häntä. Niinpä hän sitten ajallaan tuli kyytiin, kaivoi arvokorttinsa, jossa ei riittänyt raha, jonka jälkeen hän kaiveli hartaasti kukkaroaan, kunnes kolmen minuutin sähläämisen jälkeen antoi rahan ja pääsimme reilusti myöhässä matkaan. Vanhus jäi kahden pysäkin päähän. Tällaiset asiakkaat kasvattavat kärsivällisyyttä, sillä jokainenhan meistä kerran tulee vanhaksi, joten ei ollut mitään syytä hermostua, olisi vain ollut niin mukava päästä tosi nopeasti rakkaansa viereen. No mutta ehdinhän tuohon hieman myöhemminkin!
